Joskus jonkun sanat tai joku kuva jää vaivaamaan mieltä moneksi päiväksi. Minua vaivasi viime viikonloppuna Matti Apusen nauru.
Tässä vaiheessa on jo syytä todeta, että olen ihan kunnossa. Ei tarvitse lähettää tsemppiviestejä. Uniin asti Matin nauru ei onneksi tullut.
Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtaja Matti Apunen oli perjantaina Ylen aamutelevision Jälkiviisaat-ohjelmaosiossa. (Tässä osiossa erilaiset henkilöt käyvät läpi juontajan johdolla viikon tapahtumia.) Jälkiviisaat puhuivat yritysten kilpailukyvystä, jonka yhteydessä professori Janne Saarikivi alkoi (noin kohdassa 13.25) puhua siitä, että meidän pitäisi "downgreidata ja downshiftata ja siirtyä ekologisempaan elämänmuotoon". Tässä vaiheessa Matti nauroi pilkallisesti.
Ensin olin ärsyyntynyt ja ihmeissäni tästä naurusta. Siinä vanha setämies, joka on päässyt tärkeään asemaan yhteiskunnassa, pyrkii alentamaan muita ihmisiä ja heidän mielipiteitään. Ei niin, että selittäisi mikä mielipiteessä on väärin vaan tuomalla naurun avulla muillekin tiettäväksi, että hän on itse oikeassa. Koska näin se nyt vain on.
Sittemmin minun ärsytykseen on sekoittunut myös sääliä. Sääliä siitä, että Matti kuvittelee olevansa oikeassa. Itsevarmuuteen verhotun naurun avulla hän pyrkii tarrautumaan niihin asioihin, joihin hän on päättänyt uskoa. Selkeimpänä tuntuu olevan usko siitä, että kaikkien pitää tehdä töitä enemmän ja enemmän. Tehokkuus, kilpailukyky ja rahan tuottaminen osakkeenomistajille on se, mikä pitää yhteiskunnan rattaat pyörimässä.
IPCC:n viimeisimmän ilmastoraportin jälkeen on kuitenkin käynyt ilmi, että kaiken pitää muuttua. Se tarkoittaa sitä, että niin kauan kuin talouskasvumme perustuu kulutuksen lisäämiseen, talouskasvu tarkoittaa myös ympäristön tuhoamista ja ilmastonmuutoksen edistymistä.
Jotkut vielä uskovat siihen, että teknologia kehittyy ja voimme jatkaa kulutuksen lisäämistä. Tästä uskomuksesta käytetään termiä irtikytkentä. Tähän asti meidän päästömme ja talouskasvumme ovat kasvaneet samaa tahtia. Teknologian kehittyessä on ladattu toiveita siitä, että ihmiskunta onnistuu kehittämään tapoja tuottaa asioita merkittävästi vähemmän päästöjä tuottamalla. Näin talouskasvun ja ympäristöpäästöjen kytkös saataisiin katkaistua.
Valitettavasti tällaisesta irtikytkennästä ei ole näyttöä globaalilla tasolla, sillä vaikka Suomessakin päästöt ovat vähentyneet, ostamme paljon elektroniikkaa, vaatteita ja krääsää, jotka on tuotettu jossain päin Aasiaa.
Irtikytkennän mahdottomuudesta on kertonut esimerkiksi Foreign Policy. Itse kuulin muutama viikko sitten Attacin tilaisuudessa, kuinka BIOS-tutkimusyksikön tutkija Paavo Järvensivu kertoi samaa viestiä. Mielenkiintoista oli, että keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen oli vain hetkeä aiemmin nostanut Suomen esimerkiksi siitä, että talouskasvu voi jatkua samaan aikaan, kun vähennämme radikaalisti päästöjä.
Näyttää tutkijoiden mielestä yksinkertaisuudessaan siltä, että kulutusjuhlat on lopetettava ja keksittävä tapa rakentaa yhteiskunnat toisin. Nyt etsitäänkin sellaisia tyyppejä, jotka haluavat uneksia. Sellaisia etukäteisviisaita, jotka uskaltavat ehdottaa toisenlaisia ratkaisuita verotukseen, työllistämiseen ja liikkumiseen. Nyt etsitään utopioiden rakentajia, jotta voisimme välttää dystopian.
Yksi tärkeimmistä kysymyksistä tässä tilanteessa on: Mitä on hyvinvointi?
Tavaroiden, vaatteiden, korujen jne. määrä ei varmaankaan kuulu niihin ensimmäisiin vastauksiin kysyttäessä hyvinvoinnista. Hyvinvoinnin takia me kuitenkin ostamme monia tavaroita. Tavaroilla ja vaatteilla viestimme toisillemme kuuluvuutta johonkin porukkaan.
Toisin sanoen, olemme suostuneet tilanteeseen, jossa rankaisemme luontoa, jotta pääsisimme sisään yhteisöihin. Tämä on sellainen kytkentä, jonka voimme purkaa. Voimme lopettaa ihmisten arvioinnin ulkoisten seikkojen perusteella ja voimme vaatia sellaisia vaatteita, jotka kestävät vuosia, eivät kuukausia. Ja ennen kaikkea meidän pitää vaatia lainsäätäjiä laatimaan lakeja, jotka velvoittavat yrityksiä toimimaan ympäristöystävällisesti kaikissa maissa, joissa ne toimivat.
Olen potenut ilmastoahdistusta. Niinkuin ovat lukuisat ja lukuisat muutkin. Tämä pitää kääntää voimaksi. Olemme suurien haasteiden edessä, mutta samalla se on hieno mahdollisuus. Yhdessä voimme tehdä jotain suurta. Mikä olisikaan voimakkaampi motivaation lähde kuin se, että voimme pelastaa maailman?
Emme tee sitä viikonlopussa tai kahden tunnin supersankarielokuvassa. Emme taistele asein suuria robotteja tai ulkoavaruudesta tulleita valloittajia vastaan. Taistelemme joka viikko setämiesten nauruja vastaan.
Taistelemme niin kauan, että nämä naurajat ovat osa meitä.
Comments