Miksi tavoittelemme hintojen nousua ja talouskasvua? Pitääkö niiden tavoittelusta luopua? Ilmastonmuutos pakottaa meidät miettimään vakiintuneet järjestelmät uudestaan.
Joskus jonkun jutun lukeminen herättää perustavanlaatuisia kysymyksiä. Tänään minulla kävi niin Hesarin jutun kanssa, jossa käytiin läpi mahdollisia syitä alhaiselle inflaatiolle.
Minä jäin miettimään, että onko tänä päivänä järkeä kasvattaa inflaatiota.
Inflaatio mittaa kotitalouksien ostamien hyödykkeiden ja palveluiden hintojen nousua. Keskuspankit haluavat pitää inflaation noin kahdessa prosentissa eli saada hinnat nousuun. Tämän tarkoituksena on kannustaa ihmisiä kuluttamaan ja yrityksiä tehostamaan ja lisäämään tuotantoa. Nykyisin suurin osa tästä tapahtuu luontoa tuhoamalla ja päästöjä lisäämällä.
BIOSin tutkijoiden mukaan ei ole nähtävissä sitä, että talous voisi kasvaa luontoa tuhoamatta. Siksi edessä on suuri muutos.
Meidän täytyy esimerkiksi vähentää kuluttamista, lentämistä, autoilua ja muuta saastuttavaa toimintaa ja alkaa suosia kestäviä tuotteita, syödä lähiruokaa, matkailla lähialueilla ja lopettaa uusimpien teknisten vempaimien hamuaminen.
Luultavasti tämä tarkoittaisi talouskasvun hidastumista. Se ei tietenkään olisi kivaa, vaan tuskallista. Ihmiset menettäisivät työpaikkoja ja valtio menettäisi verotuloja.
Koska valtiolla on jo paljon velkaa tämä tietenkin herättää huolen siitä, että mitä palveluja leikataan ja kuinka pärjäämme.
Turvaudun uuteen tyhmään kysymykseen. Kenelle valtio on velkaa?
Suurimmaksi osaksi valtio on velkaa rikkaille. Usein kuulemme fraasin, että olemme rikkaampia
kuin koskaan. Tämä on totta. Ongelma on, että se raha on kerääntynyt pienelle joukolle ihmisiä eikä se hyödytä yhteiskuntia.
Sen sijaan, että kiittelisimme rikkaita siitä, että he lainaavat valtiolle rahaa ja mahdollistavat meidän palveluja, voimme kysyä, että miksemme verota omaisuutta ja varallisuutta enemmän. Valtio saisi myös satoja miljoonia lisää tuloja palkkaamalla lisää asiantuntijoita tutkimaan veronkiertoa. Nämä keinot auttaisivat ainakin muutoksen alkuvaiheessa.
Monet talousasiantuntijat ovat kauhuissaan, jos heille ehdottaa maailmaa ilman talouskasvua. Monissa nykyisissä talousteorioissa talouskasvu on kaiken edellytys. Se lisää toimeliaisuutta ja hyvinvointia.
Ongelmana vain on, että nämä talousmallit perustuvat siihen, että meillä on rajattomasti energiaa ja luonnonvaroja käytettävissä. Nyt ne rajat ovat tulossa nopeasti vastaan. Jotain tarttis tehrä ja äkkiä.
Kaiken lähtökohtana pitäisi mielestäni olla näkemys siitä, minkälaista yhteiskuntaa me haluamme rakentaa. Nyt otamme talouskasvun annettuna tavoitteena. Tavoite pitäisi olla parempi maailma.
Suosittua televisio-ohjelmaa mukaillen voisi kysyä: Pitääkö olla huolissaan, että inflaatiovauhti matelee?
Lyhyt vastaus on ei. Sen sijaan meidän pitää olla huolissaan siitä, että keskuspankit haluavat pitää yllä tavoitetta kahden prosentin inflaatiosta ja ovat pumpanneet finanssisektorille uutta rahaa huimia määriä. Sitä rahaa voisi käyttää fiksumminkin eli tukea vaikkapa vähäpäästöistä energiantuotantoa.
Ennen kaikkea meidän pitää olla huolissaan siitä, että poliitikot eivät näe vaihtoehtoja. Meidän pitää yksilöinä, yhteiskuntana ja globaalina yhteisönä miettiä, mikä on meille arvokasta. Onko se työ vai hyvinvointi? Onko se raha vai onnellisuus?
Meidän täytyy haastaa vakiintuneita käsitteitä ja tavoitteita. Meidän täytyy alkaa rakentaa järjestelmiä, joissa hyvinvointi ei perustu elinolojemme tuhoamiseen.
P.S Toinen tämän kirjoituksen innoittaja oli Kansallisteatterin Yhdestoista hetki -näytelmä. Suosittelen sen katsomista, jos se on sinulle mahdollista.